Pukeutumisessa ratsastusretkelle pätee yksi hyvä sääntö – järkevyys. Perustarvikkeet, kuten kypärä, ratsastushanskat, ratsastussaappaat tai ratsastuskengät ja turvaliivi olisi oltava ja niillä pärjää jo pitkälle.

Jos et ratsasta säännöllisesti, sinulla ei välttämättä ole näitä kaikkia perusvarusteita. Onneksi useimmat retkien järjestäjät lainaavat tai vuokraavat varusteita, tai ne voivat jopa kuulua ratsastuspaketin hintaan. Ratsastuksen aloittamiseen ei tarvita siis kalliita varusteita. Hyvät kengät, joissa on matala korko, kumisaappaat ovat erinomaiset. Mukavat ja joustavat housut, sekä käsineet. Kypärä onkin sitten se tärkein hankinta ja sen valitsemiseen kannattaa käyttää aikaa. Kuten sanottu, kypärän voi yleensä lainata paikan päältä, mutta juuri omaan päähän sovitettu, istuva kypärä on parhain ja turvallisin vaihtoehto. Turvaliivin käyttöä ei voi likaa korostaa, vaikka olisitkin tottunut ratsastaja ja vaikka hevonen olisikin tottunut maastoilemaan, niin hevonen voi silti yhtäkkiä säikkyä pientäkin asiaa ja heittää sinut selästään ja tällöin kypärä ja turvaliivi suojaavat alastuloasi.

Kesäretkelle riittää pakollisten varusteiden lisäksi t-paita ja kevyt takki, jonka voi vaikka kietaista vyötärölle, jos tulee liian lämmin. Jos reitin varrella on uimapaikka, niin uimapuku ja pyyhe matkaan. Jotkut hevoset uivat mielellään ja mikäpä sen mukavampaa kuin yhdessä vilvoitella kesäkuumalla. Suomen sää on tunnetusti oikukas ja kannattaa pakata reppuun eväiden lisäksi ainakin sadetakki. Hyttyskarkote ei vie paljon tilaa ja voi olla tarpeen, riippuen maastosta missä liikutaan. Äläkä unohda vesipulloa!

Talviratsastuksen varusteita ovat kypärälakki, toppahousut ja toppatakki tai haalarit. Kunnolliset lämpimät kengät ja niihin villasukat, sekä tietysti paksut talvikäsineet, jotka soveltuvat ratsastukseen.

Kun varusteet ovat kunnossa, voi retkestäkin nauttia täysin siemauksin.