Kuinka monta vuotta rakas tyttäresi onkaan pyytänyt hevosta tai ponia? Mokoma on varmasti lukenut lyhyen elämänsä aikana enemmän Hevoshullu-lehteä kuin sinä paikallislehteäsi, ja huoneen seiniltä löytyy jo enemmän hevosaiheisia julisteita kuin alkuperäistä tapettia. Mikä hevosissa oikein viehättää?

Samaa voisivat kysyä vaimot, jotka ihmettelevät vuodesta toiseen, miksi miehet katsovat urheilua illasta toiseen. Syy lasten rakkauteen hevosia kohtaan saattaa olla hevosen majesteettinen ulkonäkö, jonka alla on kuitenkin voimakas eläin. Kesyttämiseen tarvitaan kuitenkin ainoastaan ripaus rakkautta ja lapsen innokkuutta vai mitä? Todellisuudessa hevosten avulla koko perhe voi löytää itse kukin mielenkiintoisia aktiviteetteja.

Tyttärille hevoset ovat varmasti elämäntapa (ainakin muutaman vuoden ajan ennen kuin pojat saapuvat kuvioihin). He viettävät enemmän aikaa hevostalleilla syöttämässä ja hoivaamassa näitä nelijalkaisia komistuksia kuin kotonaan. Hevosharrastus kehittää nuoren ihmisen kognitiivisia ja emotionaalisia kykyjä yhtälailla kun esimerkiksi pojan jääkiekkoilu.

Hevosintoilua netissä

Parhaita suomalaisia tiedonlähteitä hevosharrastukseen löytyy nykyään laajasti netistä. Hippos.fi on laaja-alainen palvelu, josta löydät kaikkea mahdollista tietoa aina kuumimmista kilpailuista vinkkeihin oman hevosen hankkimiseen. Ratsastus.net on puolestaan enemmän kilpaurheiluun keskittynyt sivusto, josta koostuvat eniten nimenomaan ammattimaisesti lajeja seuraavat heppaintoilijat. Hevostalli.net on puolestaan portaali harrastuksen aloittelijoille, ja voit löytää sivuilta esimerkiksi talleja oman paikkakuntasi lähistöltä. Sivustolla on myös kattava foorumi, josta löytyy laajasti tietoa kaikille uusille ratsastajille.

Mutta miten sinä voisit hyötyä hevosista? Hevosurheilusta tiedät ehkä sen, että V5 ja V75 -tulokset näytetään aina Urheiluruudun viimeisinä, eikä vedonlyönti hevosten kanssa ole aina omissa käsissä. Lisäksi raviradoilla kyhjöttäminen talven pakkasissa ei välttämättä voita saunassa istumista. Joka tapauksessa sinulle löytyy paljon mielenkiintoisempi vaihtoehto ansaita rahaa hevosten avulla: ja mikä parasta, voit tehdä tätä omalla tietokoneella olohuoneen lämmössä.

Kyseessä on tietenkin suosiota kasvattava nettikasinoala. Tässä vaiheessa mietit, miten ihmeessä nettikasino ja hevoset liittyvät toisiinsa? No, pelivalikoimastaan tunnettu CasinoEuro tarjoaa satoja vaihtoehtoja erilaisilla teemoilla, ja luonnollisesti pelikirjasta löytyvät myös hevosteemaiset pelit. Esimerkiksi Champion of the Track -videokolikkopelissä voit voittaa mukavia summia rahaa, jotka sinun tarvitsee todennäköisesti säästää tyttäresi hevosen ostamiseen. Toinen mahtava hevosteemainen peli on ehdottomasti Starstable, joka on verkkomaailmassa pelattava online-pohjainen moninpeli. Siis iloa koko perheelle!